4. Tien kuivatusjärjestelmän osat

4.1. Yleistä

Kuivatusjärjestelmän päätehtävä on poistaa vesi tieltä ja sen ympäristöstä. Tien kuivatusjärjestelmä koostuu kahdesta osasta: rakenteen kuivatuksesta sekä tien pintaveden pois johtamisesta. ”Veden pois johtaminen” tarkoittaa sadeveden pois johtamista tien pinnalta. ”Kuivatus” pitää sisällään kaikki erilaiset infrastruktuurin osat, joiden avulla tierakenne pidetään kuivana. Ruotsissa veden pois johtaminen jaetaan edelleen kahteen osatekijään: valuntaan (”avrinning”) sekä veden poistoon (”avvattning”). ”Valunta” tarkoittaa veden valumista päällysteen pinnalta tien pientareen ja sisäluiskan kautta ojiin. ”Veden poisto” pitää sisällään veden kokoamisen ja siirtämisen tien pinnalta ja rakenteesta, jotta tielle tai ojiin ei jää lammikoita.

“Veden pois johtaminen” koostuu seuraavista osatekijöistä:

– Sivukaltevuus

– Tien pientareet

– Vettä läpäisemättömät tien pinnan materiaalit

Tyypillinen ”kuivatusjärjestelmä” koostuu seuraavista osatekijöistä:

– Laskuojat

– Sivuojat

– Rummut

– Sisä/ulkoluiskat

– Tien rakenteet

– Salaojat

Tien kuivatusjärjestelmän yleinen toiminta riippuu sen “heikoimmasta lenkistä”. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdenkin osatekijän huono toiminta johtaa koko systeemin toimimattomuuteen niin, että kuivatus ei toimi kuin on suunniteltu ja tie vaurioituu. Toisaalta, hyvin rakennettu ja ylläpidetty tien kuivatusjärjestelmä on erittäin kannattava investointi. Hyvän kuivatusjärjestelmän pääedut ovat: toimiva sadeveden poisto tien pinnalta ja sen ympäristöstä, tien rakenteiden pysyminen kuivina, hyvä kantavuus ja turvallinen sekä mukava ajettavuus.

Lähteet:

Bakgrundsdokument till handledning för identifiering av behov av avvattningsåtgärsder ja Teiden suunnittelu IV, Tien rakenne 4, kuivatus

4.2 Päällyste ja kulutuskerros

Päällyste tai kulutuskerros on tien ylimpiä kerroksia. Päällysteen yhtenä tehtävänä on olla vedenpitävä suojus alemmille päällysrakennekerroksille. Tämä onnistuu silloin, kun päällyste on vettäläpäisemätön ja siinä ei ole halkeamia. Ylimmällä kulutuskerroksella on oltava riittävä sivukaltevuus johtaa vesi (sadevesi ja lumen tai jään sulamisvesi) välittömästi pois tien pinnalta.

Suositeltu sivukaltevuus riippuu tietyypistä ja tien ylimmän kerroksen materiaalista. Suoralla tiellä sivukaltevuus on 3-5 %. Asfaltilla suositeltu sivukaltevuus on 3 % ja soralla 5 %. Sivukaltevuuden tyyppi suoralla tiellä on kaksipuoleinen harjakaltevuus.

Mutkissa sivukaltevuuden tyyppi on “toispuolinen” / “yksipuolinen” kaltevuus. Kapeilla teillä on vaikeaa rakentaa ja ylläpitää harjakaltevuutta tien leveyden takia, joten vähäliikenteisillä sorateillä on yleensä tehokkaampaa rakentaa yksipuolinen kaltevuus harjakaltevuuden sijaan. Mutkissa sivukaltevuudelle täytyy määrittää vähimmäisvaatimukset kohdekohtaisesti. Sivukaltevuus riippuu esimerkiksi nopeusrajoituksesta ja tien geometriasta (kaarresäteestä). Kaarteen sivukaltevuus on tärkeää myös ajodynaamisten syiden takia.

On tärkeä huomioida, että sivukaltevuus ei saisi muuttua liian lyhyellä matkaa, sillä se voi aiheuttaa huojuntaa korkeilla ja painavilla rekoilla ja vaaratilanteita liikenteeseen. Kunnollisen sivukaltevuuden tärkeyttä on käsitelty tarkemmin Johan Granlundin epätasaisen tien ihmisille aiheuttamia tärinäongelmia käsittelevässä ROADEX raportissa.

Aikaisemmin tarkka sivukaltevuuden mittaus liikkuvasta ajoneuvosta on ollut melko vaikeaa ja kallista, mutta viime aikoina 3D kiihtyvyysanturi- ja laserskanneritekniikat ovat tarjonneet työkalut sivukaltevuuden mittaamiseen entistä tehokkaammin. Näillä tekniikoilla tehdyt testit ovat myös antaneet mielenkiintoista tietoa kuivatuksen vaikutuksesta tien sivukaltevuuden muutoksiin.

Lähteet:

Bakgrundsdokument till handledning för identifiering av behov av avvattninsåtgärsder ja Teiden suunnittelu IV, Tien rakenne 4, kuivatus

4.3 Sivuojat

Sivuojat kokoavat vettä ja johtavat sitä eteenpäin laskuojiin. Ne ovat erittäin tärkeitä silloin, kun tie on leikkauksessa. Jos tie on korkealla penkereellä, sivuojia ei aina tarvita ja niiden tarve tulee arvioida tapauskohtaisesti.

Vanhojen suomalaisten sunnitteluohjeiden mukaan sivuojan pituussuuntaisen kaltevuuden tulisi olla vähintään 4 ‰ (4 mm/m) ja Ruotsissa pituussuuntaiseksi kaltevuudeksi vaaditaan vähintään 5 ‰ (5 mm/m).

Ruotsissa sivuojat luokitellaan kahteen luokkaan: 1) tieleikkauksen ojat (“skärningsdike”) ja 2) sadevesiojat (“dagsvattendike”). Ruotsalaisten ohjeiden mukaan sivuojan (”skärnings dike”) pohjan tulisi olla vähintään 30 cm päällysrakenteen alapinnan alapuolella. Sama vähimmäisvaatimus Suomessa on 25 cm. Norjassa tämä vaatimus uudelle tielle on 35 cm. Näitä arvoja syvemmät sivuojat eivät paranna kuivatusta merkittävästi. ROADEX testit Ruotsissa vahvistavat, että nämä suositukset ovat edelleen hyvin toimivat.

Sadevesioja on oja, joka kerää vain sadevettä tieltä ja sen ympäristöstä. Tällöin pintamaa sadevesiojan läheisyydessä on kuivaa ja pohjaveden pinta on syvällä. Ruotsissa suunnittelusyvyys tällaiselle ojalle on 0,5 m mitattuna tien pinnasta. Tätä ojatyyppiä voidaan käyttää, kun pohjamaa on vettä läpäisevää ja pohjaveden pinta on yli 1,0 m tien alapinnan alapuolella. Vanhojen suomalaisten tiensuunnitteluohjeiden mukaan tämän tyyppisen sadevesiojan syvyys tulisi olla 15cm päällysrakenteen alapinnan alapuolella. Lisäksi pohjamaan tulisi olla routimatonta.

Ojien kunto on perinteisesti arvioitu visuaalisesti. Menetelmä on kuitenkin subjektiivinen ja riippuu ajasta, jolloin arviointi tehdään. Lisäksi ojien muoto muuttuu yleensä hyvin hitaasti, joten vain huonoimmat kohdat tunnistetaan silmämääräisesti ja ojan pohjaa ei yleensä nähdä. ROADEX projektissa on testattu useita eri tekniikoita näiden ongelmien ratkaisuun ja parhaat tulokset saatiin laserskanneri ja maatutkaluotaustekniikoiden yhdistelmällä.



Lähteet:

Bakgrundsdokument till handledning för identifiering av behov av avvattninsåtgärsder, Teiden suunnittelu IV, Tien rakenne 4, kuivatus ja Geller & Sherad: Low volume roads engineering – Drainage of low volume roads/em>

4.4 Laskuojat

Laskuojat ovat kuivatusrakenteita, jotka johtavat veden pois sivuojista tiealueelta. Laskuojista vesi purkautuu normaalisti olemassa oleviin vesistöihin, kuten jokiin ja järviin. Vaikka laskuoja on kriittinen osa kuivatusjärjestelmää, sen kuntoon ei usein kiinnitetä huomiota. Jos laskuoja on tukossa, voi pitkälle tiejaksolle aiheutua merkittäviä ongelmia. Laskuojat ovat normaalisti tiealueen ulkopuolella, joten tienpitäjä ei aina omista maata, jonka läpi laskuoja kulkee. Tämä voi aiheuttaa ongelmia lupien saannissa silloin, kun laskuoja on tukossa ja vaatisi avaamista.

Laskuojan suositeltu pituuskaltevuus on vähintään 4 ‰. Käytännössä, paikallisista olosuhteista johtuen, voidaan kuitenkin joutua käyttämään loivempaa pituuskaltevuutta.

Laskuoja tulisi kaivaa niin, että se purkautuu luonnonvesistöön vesistön pohjan tasolla. Jos luonnonvesistöä ei ole lähistöllä, laskuoja tulisi kaivaa riittävän kauas minimoiden lietteen, mudan ja muiden haitallisten materiaalin kasautuminen.

Laskuojien sijainnin ja kunnon määrittäminen on aina ollut haaste kuivatuksen arvioinnissa, erityisesti liikkuvasta ajoneuvosta tehtävässä kuivatusanalyysissä. ROADEX on testannut erilaisia menetelmiä, jotta sopivin löytyisi. Parhaaksi menetelmäksi arvioitiin 90o kulmaan mittausajoneuvosta nähden asennettu videokamera, jolla tallennetun videon perusteella ojien kunto voidaan arvioida. GPS datan korkeustiedon perusteella voidaan tunnistaa todennäköisiä paikkoja, joissa laskuojan tulisi olla, sillä ne ovat usein laakson matalimmassa kohdassa.

Lähteet: Teiden suunnittelu IV, Tien rakenne 4, kuivatus

4.5 Päätierummut

Rumpu on pyöreä tai suorakulmainen putkirakennelma, jota käytetään yleensä veden siirtämiseen toisesta sivuojasta tien ali toiseen sivuojaan tai laskuojaan, tai luonnon purojen ja ojien alittaessa tien. Suomessa rummun määritelmä on, että sen vapaa-aukkomitta on alle 2,0 m. Jos vapaa-aukkomitta on yli 2,0 m, on kyseessä silta. Jos rakennelma on iso putki, jonka vapaa-aukkomitta on 2–4 m, on kyseessä putkisilta. Rummun poikkileikkauksen muoto on yleensä pyöreä, mutta se voi olla myös kaareva tai suorakulmainen. Muoto riippuu kohteesta, vaadittavasta poikkileikkausalasta sekä päälle tulevan maa-aineksen sallitusta peitesyvyydestä.

Markkinoilla on muovisia, teräksisiä ja betonisia rumpuja. Vanhat rummut voivat olla valmistettu myös puusta tai kivistä. Muovirumpujen kunnossapito on yleensä helpompaa ja talvisin ne eivät jäädy yhtä herkästi kuin muista materiaaleista valmistetut rummut.

Rumpujen putket ovat kalliita. Pienet putkikoot voivat olla herkkiä tukkeutumaan ja ne vaativat puhdistustoimenpiteitä. Siksi tärkein huomioitava asia rummun asennuksen suunnittelussa on se, että rumpu on sopivan kokoinen ja suojattu tulvimiselta. Rummut tulisi asentaa valmistajan ohjeiden mukaisesti ja suojata eroosiolta, huuhtoumilta ja tien kunnossapitokalustolta.

Päätierummut tulisi asentaa maaston alimpaan kohtaan. Nyrkkisääntö rummun asennuksessa on, että luonnon vesiväyliä tulisi muokata mahdollisimman vähän ja virtauksen kaventamista tulisi välttää. Tämä voidaan toteuttaa säilyttämällä vesiväylän luonnollinen koko ja linjaus rummun läpi.

Rummun korkeus ja sijainti riippuu useasta tekijästä:

– Riittävä pituuskaltevuus (vähintään 1 %) estämään lietteen tai mudan kertyminen

– Sivuojan syvyys

– Kuivatusjärjestelmän taso ympäröivässä maastossa

– Tulisi myös muistaa, että usein heikolla maaperällä tie painuu rummun ympärillä, mikä aiheuttaa ojan pohjan tason nousua.

Normaalisti rummut tulisi asentaa kohtisuorasti tielinjaukseen nähden. Ne voidaan asentaa myös tiettyyn kulmaan tielinjaukseen nähden paikallisten olosuhteiden niin vaatiessa.

Rummun pohja- ja taustatäytön materiaalin, kuten myös siirtymäkiilamateriaalin, tulee olla routimatonta eikä siinä saa olla yli 75 mm kokoisia kiviä. Pohjatäyttömateriaali ei saa sisältää yli 40 mm kokoisia kiviä. Ihanteellinen taustatäyttämateriaali on kosteaa, hyvin suhteistunutta soraa tai hiekkaista soraa, jossa on alle 10 % hienoainesta.

Suomessa suositeltava vähimmäiskoko päätierummulle on vähäliikenteisillä teillä 400 mm (jos rummun pituus on korkeintaan 10 m). Rummun koko määräytyy sen sisähalkaisijan mukaan. Tähän sääntöön on joitain poikkeuksia, kuten esimerkiksi uuden pienemmän putken asentaminen vanhan putken sisään, kun vanha putki on ollut liian iso. Ihannetapauksessa rummun leveyden tulisi olla yhtä suuri kuin luonnon vesiväylän leveys, jotta vesiväylä ei supistuisi.

Suunniteltaessa rummun kokoa on huomiotava erilaisia asioita. Näitä ovat valuma-alueen suuruus, ympäröivän maaston tyyppi, sateen intensiteetti, jne. Alla oleva taulukko antaa joitain esimerkkejä rummun koon määrittelemiseksi. Taulukko on muokattu seuraavan lähteen perusteella: Geller & Sherad: ”Low volume roads engineering – Culvert use, installation and sizing”. Sateen intensiteetiksi on oletettu 75 – 100 mm/h. Paljaalla, vähän kasvillisuutta omaavalla jyrkällä maastolla on suurempi valumakerroin kuin metsäisellä, paljon kasvillisuutta omaavalla loivalla maastolla. Näiden maastotyyppien väliin osuvalle maastolle voidaan interpoloida putkikoko. Jos suositeltua putkikokoa ei ole saatavilla, valitaan seuraavaksi suurin putkikoko.

RUMMUN KOON VALINTA
Jyrkkä maasto
Paljas, vähän kasvillisuutta
Loiva maasto
Paljon kasvillisuutta
Valuma-alue (Hehtaaria) Pyöreä putki Ø (m) Ala(m2) Pyöreä putki Ø (m) Ala(m2)
0..4 0.76 0.46 0.46 0.17
4..8 1.07 0.89 0.61 0.29
8..15

1.22

1.17 0.76 0.46
15..30

1.83

2.61 1.07 0.89
30..50

2.13

3.58 1.22 1.17
50..80 2.44 4.67 1.52 1.82
80..120 1.83 2.61
120..180 2.13 3.58

Lähteet:

Teiden suunnittelu IV, Tien rakenne 4, kuivatus, Berntsen ja Saarenketo Drainage on low traffic volume roads. Geller & Sherad: Low volume roads engineering – Culvert use, installation and sizing

4.6 Liittymärummut

Liittymärummut johtavat veden päätien sivuojista liittyvän tien läpi. Liittymät voivat olla päätien risteyksiä tai kiinteistöjen liittymiä. Liittymärummun tehtävänä on olla jatkumo päätien ojalle liittyvän tien läpi kuin liittyvää tietä ei olisi olemassakaan.

Suomalaisten ohjeiden mukaan liittymärummun vähimmäiskoko on 400mm silloin, kun rummun pituus on yli 8m. Pituuden ollessa alle 8m, vähimmäiskoko on 300mm. Rummun pituus riippuu liittyvän tien leveydestä ja on yleensä iso paikoissa, missä on kauppoja, huoltoasemia tai muuta liiketoimintaa. Perinteisesti liittymärummuilla on ollut pienempi halkaisija, kuin päätien rummuilla ja vedellä pienempi virtausnopeus. Rummut, joilla on pienempi halkaisija, voivat tukkeutua helpommin ja aiheuttaa veden imeytymistä päätien rakennekerroksiin. Tämä heikentää kerroksia tai aiheuttaa vakavia eroosio-ongelmia.

Liittymärummun kunnossapidon vastuu vaihtelee ROADEX maissa.

Suomessa omistaja on usein yksityishenkilö ja rummun kunnossapito kuuluu liittyvän tien omistajalle. Tämä voi olla ongelma, sillä usein nämä yksityishenkilöt laiminlyövät vastuutaan rummun puhtaanapidosta. Aika usein rummut ovat liian pieniä tai väärin rakennettuja. Tämä aiheuttaa ongelmia tien kuivatukselle ja vaurioittaa pääteitä.

Ruotsissa liittymärummut omistaa tiehallinto (Trafikverket) ja vastuu kunnossapidosta kuuluu heille. Myös Skotlannissa vastuu liittymärumpujen kunnossapidosta kuuluu tieviranomaiselle (paikallinen Council ja Transport Scotland kansallisten teiden osalta). Norjassa käytäntö on samanlainen kuin Ruotsissa. Norjassa tiehallinto (Norwegian Public Road Administration) omistaa 3 metriä tien reunasta ulospäin. Suurin osa liittymärummuista sijaitsee tämän rajan sisäpuolella, joten tiehallinto on vastuussa niistä. Islannissa yksityisten maanomistajien tulee maksaa kaikki heidän liittymärumpuunsa liittyvät kustannukset. Rummut tulee rakentaa ICERA:n ohjeiden mukaan. Rummunkunnossapidosta on vastuussa ICERA. ICERA omistaa 20 metriä maata tien molemmin puolin keskiviivasta lähtien. Grönlannissa yksityinen maanomistaja rakentaa liittymärummun, mutta kunta on vastuussa sen kunnossapidosta.

Lähde: Teiden suunnittelu IV, Tien rakenne 4, kuivatus

4.7 Tien kuivatusrakenteet & kerrokset

Tien vaakasuuntaisia kuivatusrakenteita ovat suodatinkerros, erityiset geotekstiilit ja erityiset asfalttilaadut (kuten avoin asfaltti). Nämä johtavat vettä pois tiestä tai katkaisevat veden kapillaarisen nousun pohjamaasta päällysrakenteen yläosiin.

Suodatinkerroksen päätehtävä tien kuivatuksessa on katkaista veden kapillaarinen nousu sen yläpuolella olevaan tierakenteeseen. Suodatinkerrosmateriaalin tulee olla routimatonta, hyvin suhteistunutta ja sen maksimiraekoko saa olla 31,5mm. Suodatinkerroksen paksuus vaihtelee Pohjoismaissa 0,4m ja 0,6m välillä. Suodatinkerros on tien alin rakennekerros ja se normaalisti levitetään kaivannon pohjalle. Suodatinkerrosta tulisi käyttää aina silloin, kun tierakenne on routivaa (kuten savea, silttiä tai silttistä moreenia). Normaalisti suodatinkerros erotetaan pohjamaasta geotekstiilillä.

Myös geokomposiitteja voidaan käyttää kuivatuskerroksena. Salaojamatto kuljettaa vettä kennomaisen ytimensä avulla. Salaojamatto on erilaisista kerroksista koostuva ”sandwich-rakenne”. Sen jäykkä muoviydin on kahden geotekstiilin/suodatinkankaan välissä. Se asennetaan tasaiselle pinnalle ja peitetään riittävän paksulla kiviaineskerroksella, joka suojaa sitä ajoneuvokuormilta.

Avointa asfalttia käytetään maissa, joissa sadanta on suurta. Tämä erikoisasfalttiseos varmistaa päällysteenpinnan nopean kuivatuksen. Pinnan nopea kuivatus vähentää vesiliirron riskiä, veden roiskumisen aiheuttamaa huonon näkyvyyden riskiä ja parantaa kokonaisuudessan liikenneturvallisuutta. Vesi ei helposti keräänny avoimen asfaltin pintaan rankkasateen aikana, koska suurinosa kiviaineksesta asfalttiseoksessa on samaa kokoa (raekokojakauman käyrä on hyvin jyrkkä). Avoimen asfaltin paksuus on tyypillisesti 20-100mm ja se rakennetaan vettäläpäisemättömän asfalttikerroksen päälle. Vaikka kosteissa olosuhteissa materiaali on hyvää, sillä on muutamia huonoja puolia, mm sen kestävyys ei ole hyvä. Lisäksi on varmistettava, että seoksessa on sopivasti bitumia peittämään kivet. Jos bitumia on liikaa, seos urautuu helposti ja avoimet huokoset täyttyvät bitumista. Jos taas bitumia on liian vähän, esiintyy kiviaineksen purkautumaa. Avoin asfaltti voi tukkeutua ympäristön pölystä sekä partikkeleista ja menettää tehonsa. Myös lumi, jää ja suola voivat täyttää huokoset ja estää veden virtauksen huokosissa.

Myös erikoismateriaaleja, kuten vaahtolasia, on käytetty kuivatus ja eristyskerroksissa. Puuhaketta on käytetty metsäautoteissä.

Lähteet: Dawson Water in road structures, InfraRYL2010, Ehrola: Liikenneväylien rakennesuunnittelun perusteet

4.8 Pystysuorat kuivatusrakenteet, salaojat

Pystysuoria pinnan alaisia kuivatusrakenteita käytetään yleisesti kosteilla alueilla olevilla teillä, esimerkiksi kosteissa leikkauksissa, joihin suotautuu vettä. Pystysuorien kuivatusrakenteiden tehtävä on alentaa pohjaveden pintaa ja pitää tien alla oleva pohjamaa kuivana. Pystysuorat salaojat voidaan jakaa kahteen ryhmään; 1) kokoavat salaojat ja 2) pohjaveden pintaa laskevat salaojat.

Pystysuorien salaojarakenteiden käyttäminen voi olla edullisempaa kuin rakenteiden paksuuden lisääminen tai toistuvien korjausten tekeminen. Tämä pätee erityisesti teille, joilla on paljon liikennettä.

Tyypillinen salaoja koostuu kokoojaojasta (syvyys 1-2 metriä) ja taustatäytöstä. Yleensä ojat täytetään hyvin vettäläpäisevällä materiaalilla, joka on ympäröity suodatinkankaalla. Pohjalla on rei’itetty putki tai erittäin hyvin vettä läpäisevää materiaalia. Geokomposiitteihin perustuvat pystysalaojamatot (”fin drain”) ovat yleensä vain muutaman senttimetrin paksuisia. Nämä kuivatussysteemit asennetaan yleensä päällysrakenteen reunaan samansuuntaisesti tielinjan kanssa.

Kivisaarto-oja (Trench drain, French drain)

Kivisaarto-oja koostuu kiviaineksesta muodostetusta salaojasta, joka on ympäröity suodatinkankaalla. Kiviaineena käytetään pyöreää luonnonmateriaalia tai murskattua kiveä. Aikaisemmin salaoja rakennettiin ilman pohjalle tulevaa salaojaputkea, mutta nykyään käytetään yleensä jonkinlaista salaojaputkea. Suodatinkankaan tehtävä on estää hienoaineksen kulkeutuminen salaojaan ja sen tukkiminen. Suodatinkankaan tulee olla hyvin vettäläpäisevä, jotta vesi virtaa vapaasti ympäröivästä maasta salaojaan.

Kivisaarto-ojan rakentaminen:

1. Kaiva kapea oja

2. Puhdista kaivettu oja

3. Vuoraa kaivannon pinta suodatinkankaalla

4. Laita kerros kiviainesta vuoratun ojan pohjalle

5. Tarvittaessa asenna salaojaputki

6. Täytä oja kiviaineksella

7. Sulje oja ja käännä suodatinkangas sen päälle (vähimmäislimitys on 30 cm)

8. Peitä suljetun salaojan pinta ainakin 3-5 cm pintamaata tai muuta alhaisen veden läpäisevyyden materiaalia. Jos pinnan valuntakin on tarkoitus kerätä, tulee myös peittomateriaalin olla vettäläpäisevää.

“Fin drain” pystysalaojamatot ovat tien pitkittäisuuntaisia salaojia, jotka valmistetaan komposiittimateriaaleista. Yleensä ne muodostuvat kahdesta suodatinkankaasta, joiden keskellä on jäykkä muoviydin. Pystysalaojamatto voi ohjata veden myös putkeen, joka on salaojamaton pohjalla. Vesi virtaa suodatinkankaan läpi muoviseen ytimeen, joka kuljettaa sen pois johtavaan ojaan.

“Californian drain” muodostuu lähekkäin asetetuista rinnakkaisista putkista, jotka on asetettu pystysuoraan ja vaakasuoraan. Putket voivat olla rei’itettyjä tai uurrettuja ja ne asennetaan luonnonmaahan tai täyttöön. Tämän tyyppisen salaojan tarkoitus on vähentää huokosveden painetta tietyillä alueilla pohjaveden pinnan laskemiseksi tai kuivattaa vesitaskuja.

Lähteet: Dawson Water in road structures, Geller & Sherad: Low volume roads engineering – Drainage of low volume roads Teiden suunnittelu IV, Tien rakenne 4, kuivatus

4.9 Sisä- ja ulkoluiskan kuivatusrakenteet

Päätarkoituksena tien sisä- ja ulkoluiskien suunnittelussa on käyttää mahdollisimman loivia luiskia. Loivat luiskat ovat ympäristölle ystävällisempiä, parempia tieturvallisuuden kannalta ja niillä on parempi eroosion vastustuskyky. Tyypillinen luiskakaltevuus riippuu tieluokasta (maantie, valtatie, moottoritie, jne.) ja paikallisesta topografiasta. Suositeltava luiskakaltevuus valtatiellä Suomen ohjeiden mukaan on sisäluiskalle vähintään 1:2 ja ulkoluiskalle vähintään 1:4.

Huono luiskastabiliteetti voi aiheuttaa ongelmia tien kuivatukselle ja siitä voi seurata tien vaurioita. Materiaalin valuminen ojan pohjalle voi estää veden virtauksen ojassa ja johtaa siihen, että vesi suotautuu tierakenteisiin. Tämä voi johtaa epätasaisiin routanousuihin ja muodonmuutoksiin tien reunassa (reunadeformaatioon). ROADEX tutkimukset testiteillä Suomessa ovat osoittaneet epävakaiden luiskien olevan yksi tien vaurioiden pääsyistä.

Yksi erityinen ongelma on ollut, että ojan puhdistuksen yhteydessä ojan pohjalta kaivettu eroosioherkkä materiaali on kasattu sisäluiskaan. Tämä materiaali valuu nopeasti takaisin ojaan ja johtaa lisäongelmiin tiessä.

4.10 Erikoiskuivatusrakenteet

Kun vesi on kerätty tiealueelta, on se johdettava sopivaan purkupaikkaan. Yleensä tämä on luonnonvesistö, kuten joki tai järvi. Jos se ei ole mahdollista, yhtenä ratkaisuna on imetyskaivojen käyttäminen. Imeytyksen tarkoituksena on saada vesi takaisin luonnonkiertoon. Imeytyskaivon tapauksessa vesi suotautuu huokoisten seinien kautta takaisin maaperään. Imeytyskaivoja voidaan käyttää ainoastaan karkearakeisella pohjamaalla, eikä esimerkiksi savialueella. Imeytyskaivojen koko ja kapasiteetti täytyy suunnitella yksilöllisesti. Imeytyspinta on pidettävä aukinaisena ja tukkeutumattomana, jotta se toimii tehokkaasti.

Lähde: Dawson Water in road structures

SHARE: